The Book of Numbers (John H. Conway & Richard K. Guy; 2. korjattu painos, Springer-Verlag 1998)

Conway ja Guy ovat kirjoittaneet luvuista ja niiden ominaisuuksista kertovan kirjansa matematiikasta kiinnostuneelle suurelle yleisölle. Teoksen lukemiseen ei tarvita laajoja matemaattisia taustatietoja, vaikka mukana on runsaasti lukuteoreettista tietämystä.

Kirjassa on panostettu kuvitukseen ja teoksen taittoon, mutta paikka paikoin olisi tekstille voinut antaa enemmän painoarvoa. Tosin monet graafiset havainnollistukset ovat suorastaan nerokkaita ja puolustavat hyvin paikkaansa. Värejä on käytetty esimerkiksi jäännösluokkien havainnollistamiseen.

Teos lähtee liikkeelle lukujen historiasta ja etenee ripeästi lukujen ominaisuuksiin ja laskutoimituksiin. Apuna käytetään geometrisia havainnollistuksia. Tämän jälkeen päästäänkin lukujonoihin ja niiden analyysiin sekä alkulukuihin. Murtolukuja käsitellään sekä historiallisesta näkökulmasta että esimerkiksi ketjumurtolukujen yhteydessä. Teoksessa esitellään myös algebralliset luvut, imaginaariluvut, kvaternionit ja transsendenttiset luvut. Teoksen lopussa päästään äärettömyyden käsitteisiin: äärettömän suuriin ja pieniin lukuihin.

Teos tuo hyvin esille kirjoittajien innostuksen ja laajan tietämyksen. Kirjoittajat ovat selvästi pyrkineet tuomaan esille sekä käytännönläheisiä (geometrisia) havainnollistuksia että syvällisiä matemaattisia ideoita. Kirjan kattama alue on varsin laaja, joten siinä riittää luettavaa pitkäksi aikaa. Esitetyt näkökulmat ovat tuoreita ja hyvin motivoituja. Lisäksi kustakin aiheesta on hyvä kirjallisuusluettelo. Teoksessa on myös kunnollinen hakemisto ja viimeistelyyn on muutenkin käytetty paljon työtä.