When Things Start to Think (Neil Gershenfeld; Owl Books 2000)

Neil Gershenfeld työskentelee MIT:n medialaboratoriossa fysiikan ryhmän vetäjänä. Työskenteleminen niin fyysikoiden kuin mm. esiintyvien taiteilijoiden kanssa on antanut Gershenfeldille mielenkiintoisia näköaloja tekniikan kehitykseen.

Ajattelevista esineistä kertova teos sisältää kritiikkiä nykyajan tietotekniikkaa kohtaan. Toisaalta Gershenfeld esittelee omia, pitkälle meneviä visioitaan ongelmien ratkaisemiseksi.

Gershenfeld kritisoi monipoliasemaa tavoittelevia set tietotekniikkayrityksiä. Käyttäjille tarjotaan vain yksi versio tietokoneen käyttöliittymästä; vaihtoehtoja ei ole. Tätä tilannetta voi verrata keskiajan katoliseen kirkkoon, joka rahoitti aneiden myynnillä Pietarinkirkon rakentamista Roomaan. Nykypäivän tietotekniikkayhtiöt myyvät ohjelmistopäivityksiä kuin aneita: vahvistaakseen asemaansa.

Tietotekniikassa on ihmisten roolina perinteisesti ollut sopeutua tekniikkaan. Joskus ei edes tohtoritason koulutus anna riittäviä valmiuksia tietotekniikan hyödyntämiseen. Mitä jos tekniikka sopeutuisi ihmisten käytettäväksi eikä päinvastoin?

Virtuaalitodellisuuden suhde niin sanottuun reaalimaailmaan on keskeinen Gershenfeldin teema. Ehkäpä tietojärjestelmien sisältämä looginen tieto pitäisi tuoda osaksi fyysistä maailmaa sen sijaan, että ihmiset yritetään sopeuttaa bittimaailman vaatimuksiin.

Pitkälle kehittynyt tiedon käyttöliittymä voisi olla seuraavan kaltainen: käynnistyy välittömästi, näyttö on korkearesoluutioinen, nopea tiedonhaku, muistiinpanot ovat helppoja, ei tarvitse paristoja tai ylläpitoa, laite kestää kovaa käsittelyä. Kyseessä on tietenkin kirja. -- Kirja ehkä korvaisi tietokoneen, jos se keksittäisiin nyt.

Mihin oikeastaan tarvitsemme tietokonetta? Tiedon käyttöliittymäksi sopii kirja tai täytekynä. MIT:ssä kehitetäänkin paperia, joka toimii näyttönä paperin sisälle piilotetun tekniikan ansiosta. Kenties paperille voidaan tulostaa uudestaan ja uudestaan -- tai paperi toimii itse tulostimena. Ehkä kirjaan on piilotettu kokonainen kirjasto, josta voi valita haluamansa teokset selattaviksi. Vastaavasti täytekynä voi muistaa kaiken sillä kirjoitetun ja siirtää sen automaattisesti käsiteltäväksi digitaalisessa muodossa.

Gershenfeld ottaa vahvasti kantaa myös yliopisto-opetukseen. Keskeistä on paikallinen oppiminen tutkimalla asioita ryhmässä. Kun työskennellään nopeasti kehittyvällä alalla, on tärkeää huolehtia perusmenetelmien opetuksesta -- mutta samalla opiskelijoita tulee kannustaa tutkivaan työskentelyyn uusien ongelmien parissa. Näin menetelmille löytyy suoraan sovelluskohteita, joita opettajat eivät itse ehkä tule ajatelleeksi. Siten menetelmäopetuksella on tärkeä, mutta lähinnä opintoja tukeva rooli.

Gershenfeld korostaa myös tutkimusyksikön suhteita ulkomaailmaan. Hänen laboratoriossaan käy päivittäin opiskelijoita ja muita vierailijoita mm. teollisuudesta, tiedotusvälineistä ja muista tutkimuslaitoksista. Laboratorion opiskelijat joutuvat alusta lähtien esittelemään tutkimustaan hyvin erityyppisille yleisöille, mikä antaa heille jatkossa merkittävän edun muihin opiskelijoihin verrattuna.

Laboratorion suora kontakti ulkomaailmaan auttaa kirkastamaan tutkimustyön roolia ja merkitystä. Lisäksi ongelmalähtöinen työskentely avaa perustutkimukselle kokonaan uusia suuntia ja tutkimuskohteita.