Pi -- Unleashed (Arndt ja Haenel; 2. painos; Springer-Verlag 2001)
Ympyrän kehän pituuden suhde ympyrän halkaisijaan on yksi matemaatikoita pisimpään askarruttaneista ongelmista. Tosin piin symboli vakiinnutti asemansa suhteen symbolina vasta 1700-luvulla Eulerin ansiosta. Sitä ennen käytettiin erilaisia sanallisia kuvauksia, samaan tapaan kuin edellä.
Arndtin ja Haenelin teos on laaja kokoelma sekä populaaria että tutkimustason tietoa piistä. Teksti käsittelee varsin laajasti piin numeerisen likiarvon laskemista. Tällä on pitkät perinteet, ja teos esitteleekin laajan katsauksen eri aikakausien kulttuurien saavutuksista likiarvon määrittämisessä. Likiarvo p = 3,14... lienee tuttu jokaiselle -- tosin jotkut muistavat ulkoa jopa tuhansia desimaaleja.
Teoksen kirjoittajat ovat innostuneet aiheestaan. Tämä näkyy joskus häiritsevästikin. Piistä kiinnostuneita asiantuntijoita ja harrastajia löytyy ympäri maailmaa. Kirjassa kerrotaan myös tästä 'fanitoiminnasta'. Aina ei ole selvää, millä kriteereillä teoksen aineisto on valittu: harrastelijamaisen innostuksen vaiko tieteellisen merkittävyyden perusteella.
Piin likiarvon laskemiseen liittyy kaikenlaisia ennätysten tavoittelijoita. Kuka esimerkiksi laskee eniten piin desimaaleja? Myös piin desimaalien muistamisessa kilpaillaan.
Mielenkiintoisinta teoksen antia ovat sekä piin arvoon liittyvät matemaattiset identiteetit että viime vuosina löydetyt tehokkaat algoritmit piin desimaalien laskemiseksi. Teos on varsin selkeä, vaikkakin paikoitellen vaikeimpia yksityiskohtia on jätetty kertomatta.
Kirja esittää pseudokoodina monia algoritmeja. Lisäksi mukana on cd, joka sisältää lähdekoodeja sekä useita miljoonia piin desimaaleja tätä tietoa tarvitseville.
Teos sopii hyvin esimerkiksi lukioikäiselle matematiikasta ja tietokoneista kiinnostuneelle nuorelle, vaikkakin paikoin lukijalta vaaditaan kohtalaisesti esitietoa. Tarpeellisia taustatietoja ovat esimerkiksi sarjakehitelmien ja numeerisen laskennan perusteet.
Joitakin asioita (esimerkiksi piin laskemisen historiaa) on siroteltu
pitkin teosta. Jäntevämpi materiaalin editointi voisi olla tarpeen.
Lisäksi teoksen taittoa vaivaa pieni harrastelijamaisuus, mikä tosin on
linjassa teoksen sisällön kanssa. Mutta aito innostus piihin pelastaa
paljon.