Toimivaa tekstiä - Opas tekniikasta kirjoittaville (Olli Nykänen; TEK, 2002)
Tekniikan akateemisten liitto on julkaissut uuden yli 200-sivuisen tietopakkauksen tekniikasta kirjoittaville. Nykäsen teos on hyvin jäsennelty ja noudattaa varsin hyvin omia oppejaan. Se sopii hyvin käsikirjaksi niin opinnäytettä kirjoittavalle opiskelijalle kuin jo uralla edenneelle varttuneemmalle kollegalle. Kirjoitustaitojen kertaus vaikkapa kerran vuodessa on aina hyväksi.
Teos on suunnattu tekniikan ammattilaiselle tai sellaiseksi aikovalle. Tämän kategorian voi ymmärtää melko laajasti, vaikkakaan esimerkiksi pääasiassa matemaattista tekstiä kirjoittavalle eivät teoksen opit pelkästään riitä. Teoksesta on hyötyä myös muiden alojen osaajille, jotka joutuvat tekemisiin tekniikkaa käsittelevien tekstien kanssa.
Nykänen lähtee liikkeelle kirjoittamisen tarkoituksesta ja etenee kirjoitusprosessin kautta eri tyyppisiin kirjoitustyyppeihin. Tämä teoksen jäsentely toimii varsin hyvin. Teos käsittelee myös lähdeviitteiden hallintaa, tekstien havainnollistamista ja hyvää kielellistä ilmaisua. Lopussa kirjoittaja kertoo lyhyesti tekstinkäsittelyn perustaidoista, julkaisuprosessista ja tekijänoikeuksista.
Kirjoittajan tyyli on asiallinen, kuten käsikirjalle sopiikin. Teoksen alkuosan lukuihin olisi hiukan henkilökohtaisempi ote ja huumori voinut tuoda lisää kiinnostavuutta. Nyt lukijan motivointi jää hiukan etäiseksi. Toisaalta tämän teoksen lukija on todennäköisesti jo valmiiksi motivoitunut aihetta oppimaan. Teoksen houkuttelevuutta lisäävät Timo Mikaman mainiot piirrokset.
Teoksessa on hyödynnetty lukuisia aiemmin ilmestyneitä kirjoittamista käsitteleviä teoksia, joita on arvoitu myös Tietoyhteyden palstoilla. Kirjoittaja ei silti syyllisty luettelomaiseen muualla todetun asian kertaamiseen. Joiltakin osin mukana olisi voinut olla haastavampaakin materiaalia kokeneille kirjoittajille, esimerkiksi uusia kognitiivisen tutkimuksen tuloksia hyödyntäviä kirjoitusoppeja. Lähteeksi sopisi esimerkiksi Joseph M. Williamsin teos Style: Toward Clarity and Grace.
Nykäsen teos on erinomainen opastus kirjoittamisen maailmaan tekniikan ammattilaisille. Teos painottaa tekstin selkeyttä ja on tästä myös hyvä esimerkki. Teoksen ohessa voi olla apua myös muista kirjoittamista opettavista teoksista, mutta jo yksinäänkin teos on erinomainen väline taitojen kehittämiseen ja verryttämiseen.