Tunteita, tulkintoja ja tietotekniikkaa (Satu Aaltonen; Kulttuurihistoria, Turun yliopisto, 2004)
Satu Aaltosen teos esittelee tuloksia kyselystä "Milloin kuulit ensimmäistä kertaa tietokoneista". Teos keskittyy tietotekniikan käyttäjiin ja valottaa sitä kautta tietotekniikan soveltamista ja ilmenemistä Suomessa. Aihepiiriä on tutkittu vähän Suomessa, vaikka tietotekniikan vaikutukset ihmisten arkeen ovat olleet mullistavia.
Vaikka tutkimukseen vastanneet valikoituivat enemmän tietokoneita käyttäneiden joukosta, ja esimerkiksi nuoria naisia on mukana vähän, ovat tulokset hyödyllisiä ja mielenkiintoisia. Aaltonen vertaa esimerkillisesti nyt saatuja tuloksia aiempiin havaintoihin. Jatkotutkimuksia kuitenkin tarvitaan.
Tutkimuksen perusteella tietokoneen käyttäjät ovat harkitsevia ja valveutuneita. Miesten ja naisten välillä on selviä eroja käyttötavoissa. Naisille tietokone on väline, kun taas miehille koneen hallinta on jo sinänsä palkitsevaa. Selkeästi tulee esiin myös eri ikäluokkien erilainen suhtautuminen tietotekniikkaan.