Free Culture (Lawrence Lessig; The Penguin Press, 2004)

Professori Lawrence Lessigin teos Free Culture kertoo hauskasti vakavasta aiheesta. Lessig haluaa estää kansainvälisiä mediajättejä kaappaamasta oikeuksia määrätä, mitä saa julkaista ja miten julkaisuja saa luovasti muokata.

Esineiden omistaminen on erilaista kuin ideoiden omistaminen. Jos minulla on puutarhassa pöytä, syyllistyt varastamiseen jos otat sen ilman lupaa. Mutta jos hankit puutarhaasi pöydän, et syyllisty varastamiseen vaikka otit käyttöösi idean pöydästä puutarhassa.

Kun on kyse oikeuksista luovan työn tuloksiin, mielikuvat omistamisesta johtavat helposti harhaan. Voiko idean omistaa? Missä menee raja itsenäisen taideteoksen ja kopion välillä? Millä tavalla on sallittua käyttää luovassa työssä hyväkseen kulttuurin aiempia tuotoksia?

Lessig kertoo hauskasti, miten uusia keksintöjä on aina yritetty kahlita, jotta nykyinen liiketoimintamalli säilyisi. Esimerkiksi maanomistajat kävivät oikeustaistelua lentokoneita vastaan USA:ssa sillä perusteella, että lentokoneet rikkoivat maan omistajalle kuuluvaa ilmatilaa. Tiedämme kaikki, miten tässä kävi. Toisaalta FM-radiotekniikan keksijä ei koskaan saanut keksintöään hyödynnetty, koska AM-tekniikkaa käyttävät radioasemat torpedoivat uuden kilpailevan tekniikan tulon markkinoille.

Lessigin osoittaa selkeästi, suuryritysten etu ei aina ole sama kuin yhteiskunnan etu.

Niin sanottu luova varastaminen on merkittävä osa kulttuurin kehitystä. Walt Disney lainasi sumeilematta Grimmin satujen ja vuosisadun alun elokuvien tarinoita omiin animaatioihinsa. Myös äänilevyteollisuus sai alkunsa varastamisesta, kun kekseliäät kauppiaat hyödynsivät uuden tekniikan tuomat mahdollisuudet levittää musiikkia.

Tänä päivänä taistellaan tietokoneisiin ja mediasoittimiin tallennettavien tiedostojen käyttöoikeuksista. Mediayhtiöt haluavat rajoittaa kuluttajien oikeuksia kopiointiin ja pyrkivät kahlitsemaan tallenteiden käyttöoikeuksia, kuten ostettujen tallenteiden myyntiä edelleen.

Lessigin mukaan mediayhtiöt monopolisoivat kulttuuriin kehityksen, vaikka uusi tekniikka mahdollistaisi uuden luovuuden aikakauden, samaan tapaan kuin elokuvat, äänilevyt ja radio aikoinaan.

Mediayhtiöt haluavat ratsastaa menekkituotteillaan, minkä takia tekijänoikeuksien kestoa on USA:ssa pidennetty moneen otteeseen. Muita kuin menekkituotteita ei voi enää helposti saattaa tarjolle, vaikkei teoksilla ei olisi kaupallista potentiaalia. Tämän vuoksi suuri määrä kulttuuria, esimerkiksi vanhoja filmejä, katoaa lopullisesti.

Mediayhtiöt voivat dominoida, kun vähemmän menestyksekkäitä tuotteita ei voi hyödyntää uudenlaisten teosten sisältönä, esimerkiksi netissä. Lessig ehdottaa tekijänoikeuksien keston lyhentämistä 14 vuoteen.

Eräät Lessigin kannanotot tuntuvat suomalaisesta ja eurooppalaisesta lähtökohdasta kummallisilta, ehkä siksi että olemme täällä jo sopeutuneet käytäntöihin joita Lessig kärjekkäästi arvostelee. Mieleen tulee esimerkiksi teostokorvaukset musiikin soittamisesta takseissa, kirkoissa ja päiväkodeissa. Mitenhän Lessig tällaisiin käytäntöihin suhtautuisi?

Lessig noudattaa omia oppejaan. Teos Free Culture on saatavissa verkosta Creative Commons -lisenssillä useissa eri formaateissa (PDF, HMTL, Wiki), useilla eri kielillä ja vieläpä audioversiona. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, joilla on omia ajatuksia.