Avoin tie -- kurkistuksia tulevaisuuteen (Esko Valtaoja; Ursa, 2004)
Tieto-Finlandian vuonna 2002 voittanut teos "Kotona maailmankaikkeudessa" on saanut mainion jatko-osan. Valtaoja keskittyy nyt ihmisen tulevaisuuteen maapallolla ja avaruudessa. (Ursan hallituksen jäsenenä en ole puolueeton arvioimaan kirjaa, minkä toivottavasti kuitenkin suot anteeksi.)
Valtaoja ottaa tähtäimeen pessimismin lietsojat: ydinvoiman vastustajat, väestöräjähdyksellä pelottelijat sekä muut maailmanlopun ennustajat. Valtaojan kritiikki on humoristisen rakentavaa. Hänen mielestään optimismilla on mahdollista saada aikaan positiivisia muutoksia.
Valtaojan mukaan ihmiskunta on siirtymässä yltäkylläisen runsauden aikakauteen. Kaikkea on riittävästi kaikille, sairaudet ovat eksoottisia elämyksiä ja pienten kulttuurisaarekkeiden linnoitukset avautuvat universaaliksi yksiköllisen kulttuurin aikakaudeksi.
Missä muut näkevät uhkia Valtaoja näkee mahdollisuuksia. Toisaalta Valtaoja korostaa yksilöllisyyden -- suoraan sanoen anarkismin -- tärkeyttä muutoksen luomisessa. Valtaansa varjelevat päättäjät ovat esteenä edistykselle.
Valtaojan profeetallinen näkemys ihmiskunnan tulevaisuudesta on valoisa, mutta ei ilman tummia sävyjä. Jokaisella ihmisellä on velvollisuus tehdä hyviä valintoja. Me olemme yhdessä vastuussa maapallomme loistavasta tulevaisuudesta.